torstai 28. kesäkuuta 2012

Sunshine sure looks good on you

Hei vaan helteisestä Lontoosta! Täällä mittari lähentelee +30 astetta ja minä hikoilen kuin pieni possu. Mistä tulikin mieleeni, että oltiin eilen pojun tarhan kanssa maatilamatkailemassa. Taidan ryhtyä kasvissyöjäksi.

English countryside

<3 <3 <3

Kato mua!

Suurin (ja rumin) possu, jonka olen ikinä nähnyt

Pikkupossut juoksee kilpaa :)


Day 23: A song that you want to play at your wedding


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

I wish you could be happy instead

Eilen oltiin host-perheen ja heidän ystäviensä kanssa legolandissa Windsorissa. Oli tosi kiva päivä, kastuttiin parissa laitteessa oikein kunnolla ja mässytettiin hampurilaista ja makeita popcorneja. Kuvia tuli otettua lähemmäs 200, eli tässä niitä nyt olisi.




Kuten varmaan arvaatte, olin tosi "innoissani" tästä laitteesta...

Toivomuslähde. Tuonne saattoi siis oikeesti heittää rahaa.


Täällä vartioin minä.



Tää oli aika vaikuttavan kokoinen.



Lintuja bongaamassa.

Dinosaurussafarin eläimistöä.




Hello Indy!

Tämän kohdalla kuului myös aikakauteen liittyvää musiikkia.


Lounastauolla lapset saivat legoranskiksia...


...ja jälkiruuaksi syötiin strawberry and cream poppareita.

Joka kulmassa olleiden roskisten lisäksi puistosta löytyi myös tällaisia.


Bongaatko Windsorin linnan? En taas yhtään innostunut leikkimään Picasalla...

Day 22: A song that you listen to when you're sad

Avril Lavignella jatkuu tänäänkin ja vieläpä kahden biisin verran.



perjantai 22. kesäkuuta 2012

I do what I want when I feel like it

Lontoon yö...


Yöbussi

Piccadillyn kuuluisat valotaulut

Piccadillylla riittää porukkaa yöaikaan(kin)

Esirippu on laskeutunut

Ettei vain kävisi epäselväksi missä maassa ollaan


Vieläkö on villihevosia?

Eräs Lontoon suosituimmista yökerhoista

Kun Englanti pelaa niin Pinja joutuu kävelemään autotiellä

Nelson päivystää pimeälläkin

National Gallery

Liikenne ei lopu yölläkään

Tästä pääsee Buckinghamin palatsille


Ja loppuun vielä kuva-arvoitus.

...näyttää esimerkiksi tältä.

Day 21: A song that you listen to when you're happy


And that's why I smile
It's been a while
since every day and everything has felt this right

torstai 21. kesäkuuta 2012

Doesn't mean I'm lonely when I'm alone

Onni on...

...soijajugurtti mansikoilla ja vadelmilla

...starbucksin tee

Ei mulla muuta.

Day 20: A song that you listen to when your angry

Olkoon vaan kliseisin biisi ikinä, toimii silti anger managementina.


maanantai 18. kesäkuuta 2012

The shores of freedom

Perjantaina mulla oli koko au pair aikani ensimmäinen babysittaus. Turhan vaikeeta ei ollut, vanhemmat laittoivat pojun nukkumaan ennen lähtöänsä ja poika tuhisi sikeästi siihen asti, kunnes vanhemmat tulivat kotiin. Ei herännyt edes ovisummeriin. Valloitin siis sohvan koneeni ja lehtieni kera ja katsoin raskausohjelmia (täällä on yks kanava suunnilleen omistettu kaikille "shokeeraaville" raskausohjelmille, kuten I didn't know I was pregnant, Pregnant and anorexic ja Pregnant and bibolar. Viimeisen kohdalla en enää kestänyt vaan oli pakko kääntää kanavaa.) Vanhemmat tuli kotiin ennen puolta yötä ja mä kaaduin sänkyyn.

Lauantaina näin ensin S:ää keskustassa ja mentiin Foylesille syömään lounassalaattia. Oli hyvää, mutta mun salaatissa oli jotain punasia aivan järkyttävän pahoja möykkyjä, joista ei kumpikaan tiedetty mitä ne oli. Salaattien jälkeen E liitty meidän seuraan ja lähettiin pirtelölle, joka kuulosti hyvältä (sai ite valita mitä suklaapatukoita haluaa sinne) mutta ei maistunut mitenkään ihmeelliseltä ja oli ihan litkua eikä yhtään paksua niin kuin pirtelön kuuluu. Höh. Illalla lähdettiin useamman au pairin voimin Shepherd's Bushiin Walkaboutiin, joka on aika kiva aussipubi/-baari. Siellä voi usein alkuillasta seurata urheilua screenilta (tällä kertaa tietty jalkapalloa, olipas muuten paljon puolalaisia paikalla) ja myöhemmin voi siirtyä tanssilattialle coverbändin ja dj:n viihdytettäviksi. Aukioloajat vähän vaihtelee, välillä menee kiinni jo puoliltaöin, mutta nyt oli auki kahteen. Noita löytyy useampiakin Lontoosta ja muualtakin Englannista, mutta jostain syystä me ollaan jämähdetty tonne Shepherd'siin. Lisätietoja täältä. No, anyway, meidän matka tonne ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Aateltiin ensin mennä bussilla, mutta sitä ei yli puolen tunnin odottelun jälkeen kuulunut, eli lähdettiin kävelemään metroasemalle. Sattumalta just kun oltiin yhden toisen bussipysäkin kohdalla, bussi tulikin ja hypättiin siihen. Bussi oli aivan tupaten täynnä ja liikenne seisoi. Noin 100-200 metrin matkaan saatiin menemään parisenkymmentä minuuttia, jonka jälkeen tuli kuulutus, että matka Marble Archille (oltiin siis Oxford Streetillä ja matkaa tuonne oli varmaan reilu 500 metriä) tulisi kestämään lähemmäs puolitoista tuntia. Voitte varmaan arvata, että tässä vaiheessa bussi tyhjeni aika tehokkaasti. Mekin poistuttiin ja jatkettiin kävellen Marblelle. Metrossa vielä naureskeltiin, että kohta ihan varmasti kuulutetaan, ettei metro kuljekaan, mutta näin ei onneksi tapahtunut, vaan päästiin lopulta perille ja Walkaboutiin. Ite en jaksanut tällä kertaa juhlia kuin pari tuntia ja lähdin jo puolenyön aikaan kotia kohti. Ja olipas ihana bussimatka öistä Lontoota katsellen ja suomirockia kuunnellen (pakko oli ladata sen leffan jälkeen).

Sunnutaina treffasin taas tyttöjä ja mentiin Brick Lanelle. Ei jaksettu kiertää kuin parit vintagekaupat, ennen kuin mentiin syömään intialaiseen. Ruoka oli ihan hyvää, mutta palvelu oli aivan järkyttävän epäystävällistä (mikä ei tosin ole mitenkään erikoista tässä kaupungissa). Ei jätetty tippiä. Ruuan jälkeen kierreltiin vielä vähän aikaa, minkä jälkeen mentiin bussilla keskustaan. Muut lähti vielä kahville, mutta mä olin ruuasta edelleen niin ähkyssä, että menin suoraan kotiin. Ihan perus viikonloppu siis, vähiin alkaa nämäkin käydä :)

Day 19: A song from your favorite album

Lempibiisini lempilevyltäni, eli The O.C:n ekalta soundtrackilta.


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Lootusasentoon liian levoton mä oon

Museopostaukset ovat täällä taas! JEE! Käsi ylös kenellä oli näitä jo ikävä. Ai ei kellään? No, tässä tulee silti.
Eli kävin tänään South Kensingtonissa Victoria&Albert Museumissa, joka on "the world's greatest museum of art and design". Ja olihan se iso. Ite en jaksanut kiertää koko museota, vaan keskityin lähinnä Fashion ja Europe -osuuksiin. Ja niissäkin sain aikaa kulumaan helposti melkein kaks tuntia, eli jos haluaa kiertää koko museon, kannattaa aikaa varata reilusti. Siellä oli tosi paljon myös kaikkia interaktiivisia juttuja, missä sai mm. suunnitella oman kankaan tai kirjankannen tai kokeilla 1800-luvun vaatteita yms. En tiedä oliko nää suunnattu enemmän lapsille, mutta luonnollisesti olin ihan superinnoissani kaikista näistä jutuista ja kokeilinkin muutamaa tehtävää. Tuolla oli myös kivaa se, että ihmisiä ei tungeksinut hirveästi joka paikassa (paitsi pääsisäänkäynnillä ja lippujonossa). En törmännyt edes yhteenkään koululaisryhmään, joita on muissa museoissa ollut aina useita. Tosin toi johtui varmaan siitä, että museo on niin iso, että ihmismassa jakautuu sinne aika tasaisesti. Joka tapauksessa musta ainakin oli ihan kiinnostava paikka (etenkin erikoisnäyttelyt vaikutti kivoilta, mutta en raaskinut maksaa niihin), eli jos on aikaa ja kiinnostusta niin kannattaa käydä :) Lisätietoja täältä.

Siellä ei saanut kuvata,
eli joudutte nyt tyytymään kuvaan kartasta.

Keskiviikkona sen sijaan käytiin S:n ja E:n kanssa Photographer's Galleryssa, joka löytyy Ramillies Streetilta, ihan Oxford Streetin kupeesta, ja se oli ehkä maailman tylsin paikka ikinä. Parasta siellä oli se, että E:n sanoin "saatiin ainakin liikuntaa" - kerroksia oli nimittäin viisi. Ei kuitenkaan kannata luulla, että kiertämiseen olisi mennyt sen takia kovin kauaa, kahdessa kerroksessa oli nimittäin tasan yksi teos (videoinstallaatio), eikä muutkaan kerrokset juuri teosten määrällä mässäilleet. Oltiin ulkona kymmenessä minuutissa. S ja E kyllä tykkäsivät gallerian valokuvista, mutta itse en Pennsylvanialaisesta McDonaldsista ja L.A:n valtatie numero mikä liestä jaksanut hirveästi innostua. En ymmärrä miksi tätä hehkutettiin mun matkaoppaassa maasta taivaisiin... Voi tietty olla, että tää näyttely nyt vain sattui olemaan harvinaisen tylsä. Noh, sainpas yhden kohdan to do -listaltani ruksittua. Au Pair Dreams ei siis sen suuremmin suosittele, mutta jos kuitenkin haluat mennä (se on sentään ilmainen), niin lisätietoja löydät täältä.



Mitä sen sijaan suosittelen (eikä tää oo ees museo vaan kahvila, jei) on Hummingbird Bakery, jossa kävin tänään V&A:n jälkeen. Näitä löytyy Lontoosta ilmesesti useampiakin, mutta yks on just tuolla South Kensingtonissa, eli kun sielläpäin kerran oltiin, niin pitihän sitä käydä testaamassa.



Hummingbird Bakeryssa myydään siis lisäaineettomia amerikkalaisia leivonnaisia, tossa pisteessä ainakin näytti olevan lähinnä kakkuja ja cupcakeja. Katsokaa ja kuolatkaa.






Ostin itse yhden cupcaken, tea cake nimeltään, ja kylläpäs oli niiin suussasulavaa, että onneks kyseistä kahvilaa ei ihan meidän läheltä löydy, muuten varmaan suunnilleen asuisin siellä. Hintaa tais olla vajaa 4£ eli ei siitä halvimmasta päästä, muttei ihan superkalliskaan. Ja se tuli tälläsessä ihanassa paketissa!


Ennen...

...ja parin lusikallisen jälkeen. NAM!

Palvelu oli myös tosi ystävällistä (myyjä itseasiassa suositteli tota kyseistä cupcakea) ja kuten näkyy sain luvan ottaa kuviakin teille. Eli ehdottomasti kannattaa käydä testaamassa jos lähistölle osuu. Lisää voi lukea täältä.

Day 18: A song that you wish you heard on the radio

Katoin tänään pitkästä aikaa - viime kerrasta taitaa oikeesti olla lähemmäs 10 vuotta - Pitkä kuuma kesä -elokuvan ja mulle tuli jotenkin niin hyvä fiilis tästä Suomeen paluusta (kuukaus aikaa)!! Ihan kohta pääsen kotiin mun pillifarkkujen, nahkatakkien ja mustan kajaalin pariin! Mulla ei oo ollu täällä mukana yhtään suomalaista musiikkia ja vajaassa puolessa vuodessa on selvästi tullut ikävä, koska tuli heti hirvee tarve kuunnella Aknestikia yms. tän leffan jälkeen. Meidän pitää vissiin äiti vaihtaa Nova Suomirockiin :) Eli tällä hetkellä haluisin kuulla radiosta eniten tämän.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Rock the microphone


Muistaakseni niihin aikoihin kun avasin paikallisen pankkitilin ihmettelin täällä bloginkin puolella englantilaisten tapaa tehdä joistain asioista aivan käsittämättömän vaikeita. Tässä parin viime päivän aikana olen jälleen kerran ihmetellyt tätä samaa asiaa. Meidän pikku poju aloittaa syksyllä koulun. (Kouluunhan ei täällä muutenkaan noin vain mennä niin kuin Suomessa, vaan sinne on ensin päästävä, eikä ole edes taattua, että paikan saa itselle läheisimmästä opinahjosta, niin kuin Suomessa.) Noh, nyt poika on sitten kuitenkin saanut tietää mihin kouluun hänet on hyväksytty ja paikan vastaanottamiseksi pitää toimittaa koululle kaksi todistusta asuinpaikasta (niin kuin montaa muutakin virallista asiaa hoitaessa). Aiemmin taisin jo sanoa, että osoitetodistukseksi kelpaa jokin virallinen kirje, esim. lasku, joka on tullut omalla nimellä osoitteeseen. Mietinpä tässä vain, että kuinka monelle 4-vuotiaalle tulee nimellä virallisia kirjeitä, saati laskuja... Eikä ne edes saaneet olla kolmea kuukautta vanhempia. Haloo! Ilmeisesti kuitenkin aika monelle, koska host-vanhempanikin onnistuivat loppujen lopuksi - illan vanhojen paperipinojen keskellä vietettyään - löytämään vaaditut tositteet. En voi ymmärtää.

Tästä pääsemmekin sujuvasti (tai sitten ei) yhteen käytännönasiaan, josta mun on pitänyt postata jo ikuisuuksia. Nimittäin lääkärillä käymiseen. Tiedoksi nimittäin tuleville au paireille, että sillä eurooppalaisella sairaanhoitokortilla ei täällä tee oikein mitään. Tai ehkä siitä on hyötyä, jos joutuu sairaalaan, mutta lääkärillä mulle ainakin sanottiin, ettei siitä ole hyötyä. Sen sijaan täällä pitää käydä erikseen rekisteröitymässä läheisimpään lääkärikeskukseen. Se onnistuu ilmeisesti suht helposti marssimalla lääkärikeskukseen ja täyttämällä lomakkeita, joissain keskuksissa tehdään kai myös lääkärintarkastus. Joskus näissä ilmeisesti vaaditaan myös se osoitetodistus, minkä takia mun hostit aluksi sano mulle, etten pysty rekisteröitymään. Mulla on kuitenkin moni kaveri rekisteröitynyt, eli en oo varma tarvittavista dokumenteista. Jos ei ole rekisteröitynyt (kuten siis minä) ainut vaihtoehto on mennä walk-in-clinicille. Paitsi, että niissä ei ole mitenkään taattua, että pääsee lääkärin vastaanotolle. Monesti walk-in-cliniceilla on paikalla vain sairaanhoitajia, jotka eivät määrää lääkkeitä. Oon ollut ite täällä kerran niin kipeenä, että jouduin menemään lääkärille, ja se oli niin hirveä operaatio (kaksi päivää, kaksi walk-in-clinicia, yksi lääkärikeskus, yksi apteekki useamman kerran ja sairaanhoitaja ennen kuin pääsin lääkärin vastaanotolle ja sain reseptin kouraan), että jos tulen tänne vielä joskus pidemmäksi aikaa, menen heti ensimmäisenä päivänä rekisteröitymään, koska silloin lääkärille pitäisi päästä yhtä helposti kuin Suomessakin. Eli suosittelen muillekin.


Day 17: A song that you hear often on the radio

En kuuntele täällä radiota ollenkaan, mutta ne kerrat kun oon sitä kuullut kampaajalla tai kaupassa (ja kerran jopa kävellessäni autokorjaamon ohi), siellä on aina soinut tää biisi. How weird is that??




P.S. Miksei kukaan oo kertonu, että Two and a half men on oikeesti hauska??

maanantai 11. kesäkuuta 2012

I know I got a problem with misbehaving

Blogi-inspiraatio on ollut aika pohjalukemissa pari viime päivää, eli tässä nyt tulis paremman puutteessa hyvin kuvapainotteinen postaus St. James Parkista. Sovitaan, että tää on nyt vaikka eka niistä lupailemistani kaupunginosakuvauksista.

Jubilee-vuosi näkyy täälläkin








Yksi kymmenistä pululaumoista

Joutsen poikasineen. Cute <3



Aww!!

Tästä kuvasta ei oikeen erota, mutta toi valkonen läntti tossa keskellä on siis pelikaani!

Hannun ja Kertun piparkakkumökki. Siis mun mielestä.


Day 16: A song that you used to love but now hate

Mulla biisit menee yleensä "pilalle" siitä, että niitä kuuntelee väärässä tilanteessa, väärässä seurassa yms. ja sitten niihin aina liittää jotain ärsyttäviä muistoja. Ei voi sanoo, et "vihaan" tätä biisiä, mutta en kyllä tykkääkään yhtään niin paljon kuin ennen.



If you fall for me
I'm not easy to please
I might tear you apart
Told you from the start