tiistai 3. huhtikuuta 2012

Redan friskar morgonvinden

Onko täällä ihmiset jotenkin avoimempia kuin Suomessa vai onko musta vaan tullut jotenkin helposti lähestyttävän näköinen? Etenkin lenkkeillessä oon vetänyt viime aikoina miespuolisia henkilöitä puoleeni kuin hunaja Nalle Puhia. Viime viikolla olin taas tekemässä tuttua puistokierrostani, kun yht'äkkiä joku 15-17 -vuotiaalta näyttävä poika pyöräilee takaani ohitse ja sanoo jotain. Koska mulla soi musat aina kuulon pilaavalla volyymillä, jouduin tietty pyytämään herraa ystävällisesti toistamaan, ja tämä oli se mitä se sanoi: "Your looking beautiful and fit today!" Ja sitten se pyöräili pois. "Oh. Thanks, I guess," minä mutisin perään hämmentyneenä. Siis hetkinen, teinipoika (!) sanoo mulle kohteliaisuuden ilman mitään taka-ajatuksia, ilmesesti ainoona funktiona piristää mun päivää? Voi näitä nykyajan nuoria... Ja juuri kun oon toipunut tästä järkytyksestä, nimittäin eilen, kun olin taas samaisessa paikassa lenkillä, huomasin, kuinka kadun toisella puolella noin viisikymppinen herra vilkuttelee mulle. Koska olin tapani mukaan kerrassaan loistavalla tuulella, melkein äyskähdin, että "mitähän sinäkin siinä mahdat haluta?!" Onneksi en kuitenkaan, vaan kävelin vaan herran luo ja katsoin kysyvästi. Asianahan oli se, kuinka löytää eräälle metroasemalle. Ja tien neuvomista seurasi sitten sujuvasti noin vartin syvällinen keskustelu Suomen taloudellisesta tilanteesta. Tähän aiheeseen päädyimme tietenkin sitä kautta, kun äijä luuli mua kanadalaiseksi. Juu. Ja sitten kun vihdoin, neljännen kättelyn jälkeen, olin pääsemässä jatkamaan lenkkiäni, mies kutsui mut työpaikalleen (keilaradalle tai jotain) syömään hänen tekemäänsä italialaista jäätelöä joku päivä. Oukkidoukki. Clapham Common on selvästi paras paikka hauskojen miesten bongailuun.

Miehistä työasioihin. Meillä on pojun kanssa mennyt pari viime viikkoa tosi hyvin. Ei kerta kaikkiaan mitään ongelmia. Nyt tietty kun näin kehun, niin se on hirveellä tuulella koko loppuviikon. Meillä oli eilen jopa kaksi syvällistä keskustelua, toinen meni suunnilleen näin:

A: Mulla oli ennen toinen nanny mut se meni kotiin ja nyt mulla on Pinja.
P: No joo, näinpä taitaa olla.

Ja toinen:
A räpeltää pöytäkukkasta.
P: Äläpä tee noin. Kukkaset tykkää vaan siitä, että niitä katotaan, ei siitä että niitä kosketaan.
A: Mä en nää niiden kasvoja. Ei kukkaset voi olla surullisia koska niillä ei oo kasvoja.
P: ...

Kyllä on kivaa olla au pair!

Day 24: Your favorite memory

Makaronivelli ja Jungman Jansson.

2 kommenttia:

martsu kirjoitti...

Voi niitä Londonin puistoja...muistan kyllä...niin ja makaroonivelli...ja Jungmanni...heh, heee

Pinja kirjoitti...

:)