lauantai 28. tammikuuta 2012

I'm havin' a bad bad day, it's about time that I get my way

Nyt ihan ensi alkuun mun on pakko valittaa vähän paikallisista ihmisistä. Ensinnäkin, A harrastaa balettia ja ei hyvä jumala mitä prinsessoja ne teini-ikäiset balettitanssijat on! Viimeksikin kun oltiin lähdössä takaisin kotiin lasten baletin jälkeen, niin ei meinattu saada vaihdettua pojun vaatteita, kun neidit vähän venyttelivät ja valloittivat koko pukuhuoneen makaamalla kenkien päällä ja olivat tietysti hyvin närkästyneitä, kun kehtasin kauniisti pyytää, josko vaikka mitenkään olisi mahdollista saada eräät neljävuotiaan tossut sieltä primadonnien takamuksien alta. Ymmärrän kyllä, että tilat ovat pienet ja jossainhan tyttöjen on alkulämmittelynsä tehtävä, mutta ärsyttää tollanen asenne, että omistetaan koko paikka ja ollaan jotenkin parempia kuin muut. Toiseksi, vaikka täällä monet ihmiset on tosi mukavia ja pienissä kaupoissa saa usein erittäinkin ystävällistä palvelua, suuremmissa kaupoissa monet myyjät lähinnä ärsyyntyvät, jos heiltä uskaltaa mennä kysymään jotain. Tavarataloissa myyjiä pörrää joka puolella, mutta apua ei saa kuin pyytämällä, ja tänäänkin kun kysyin erään tuotteen hintaa, myyjä suunnilleen kiskaisi tavaran kädestäni ja lähti marssimaan hirveää vauhtia kaupan toiseen päähän. Hinnan sain tietää, mutta yhtään ylimääräistä sanaa ei myyjän suusta kuulunut, vaikka parhaani mukaan yritin käyttää pakollisia pleaseja ja thank youita ja olla kohtelias. Vaatekaupoissa on melkein huvittavaa, kun kopeissa lukee kissankokoisilla kirjaimilla: "If you need help or more sizes, please just ask!" mutta jos sitten teet niin kuin käsketään ja pyydät myyjältä lisää kokoja, niin ne tuodaan koppiin kuuluvien huokailujen ja silmien pyörittelyn kera. Ja kaiken huipuksi, kun tulin tänään bussilla kotiin, niin eräs nainen halusi välttämättä päästä istumaan juuri mun viereen, vaikka mulla oli koko penkki täynnä kasseja. Olisin ilman muuta ymmärtänyt tämän, jos se olisi ollut ainut vapaa paikka (jolloin en alun perinkään olisi valloittanut kasseilleni omaa penkkiä) ja kyseessä olisi ollut vanhempi henkilö, mutta kun muikki oli ehkä 25-vuotias, koko kaksikerroksisessa bussissa oli ehkä viisi henkeä mun lisäksi, enkä ees istunut "priority seateilla"! Siis tottakai, ihan mielelläänhän mä nää mun kaikki kassit tässä sekunnissa kerään käteeni jotta sinä maailman omistaja saat istuttua ilmeisesti bussin parhaalle paikalle... No, koska olen kuitenkin ylen ystävällinen (eikä mulla ollut kuin yksi pysäkki jäljellä) niin keräilin kiltisti kassini ja pussini ja päästin ystävällisesti hymyillen tämän hapannaaman viereeni istumaan ja aloin puhista vasta kun pääsin bussista ulos.

No niin, nyt kun oon saanut purkaa sydäntäni rasittavista kanssaihmisistä, voinkin mennä mukavampiin asioihin, kuten siihen, miten sosiaalinen olen ollutkaan tällä viikolla. Torstaina kävin aamupäivällä kahvittelemassa siskoni S:n kanssa. Käytiin paikallisessa Cafe Aallossa, eli Waterstonesin yläkerran kahvilassa. Aika hauskaa, että täälläkin on monikerroksinen kirjakauppa, jonka yläkerrassa on vähän hienompi kahvila, jossa on pöytiin tarjoilu ja kalliit hinnat - siis ihan kuin Helsingin Akateeminen kirjakauppa. Hinnoista huolimatta oli kuitenkin ihan kiva paikka, ja ikkunoista on hienot maisemat, tosin nyt niistä näkyi lähinnä rakennustelineitä. Kun tulin takaisin Claphamiin niin meninkin suoraan tapaamaan toista au pairia, ruotsalaista B:tä, jonka kanssa käveltiin Clapham Junctionille päin. Siellä on tosi paljon kauppoja ja muuta, paljon enemmän kuin täällä. Pitää käydä joskus sielläkin, eikä lähteä aina keskustaan. Takaisin tullessa meinasin eksyä, kun suora tiehän on liian monimutkainen reitti mulle, mutta löysin lopulta takas meille päin ja ehdin jopa ihan ajallaan hakemaan A:ta päiväkodilta.

Perjantaina treffasin taas uutta aupparia, tällä kertaa saksalaista K:ta. Käytiin Starbucksissa ja mentiin puistoon istuskelemaan ja nauttimaan, kun kerrankin paistoi aurinko. Siellä oli joku kundi, joka juoksi koko ajan jotain pientä ympyrää niin, että se ohitti meidät varmaan viis kertaa sinä aikana kun istuttiin siellä. Outoa, että joku juoksee mielummin kymmenen kertaa jonkun saman radan, kun vois yhtä hyvin juosta koko puiston (joka on oikeesti ISO) ympäri ja saada vähän vaihtelua maisemaan. Mutta jokainen tyylillään. Torstaina sain myös vihdoin liityttyä meidän lähellä olevalle kuntosalille, jee! En siis voinut liittyä sinne ennen kuin sain paikallisen pankkitilin, koska siellä pitää maksaa direct debitillä. Nyt kuitenkin onnistui ja siellä oli vieläpä tosi söpö nuori mies, joka autto mua papereiden täyttämisessä ja kierrätti mua ympäri salia. Se kertoi myös kuinka oli joskus pelannut lätkää Suomea vastaan ja niiden joukkue oli hävinny tyyliin 11-0. Tosi yllättävää.


Day 7: Guilty food pleasure

Tää vois olla suklaa, mutta täällä oon kuitenkin syöny enemmän sipsejä, joiden pitää tietty olla salt&vinegar -makuisia. Best ever!

3 kommenttia:

Sampo kirjoitti...

Englantilaiset perunalastut jättävät kyllä taffelit ja estrellat kauas taakseen, niitä tulee heti ikävä kun poistuu maasta. :-D

marit kirjoitti...

Käääk mun ihan lemppareita kautta aikojen....PARHAITAAAAAA.
Nam nam = ))

Pinja kirjoitti...

On vähän liiankin hyviä, nyt mulla pitää olla niitä koko aika laatikossa varalla :D